Alhaalta ylöspäin

Osallistuin viime viikolla Oulussa ja Rovaniemellä tilaisuuksiin, joissa käsiteltiin moniammatillisen ja monialaisen yhteistyön haasteita ja mahdollisuuksia nuorille suunnatussa työssä. Oli mielenkiintoista kuulla, millaisia käytännön kokemuksia eri puolilta Pohjanmaata ja Lappia edustaneiden kuntien työntekijöillä oli nuorisolain mukaisen ohjaus- ja palveluverkoston toimivuudesta. Alueellisia eroja vaikutti olevan paljon, mutta yksi asia tuntui yhdistävän kaikkia: yhteistyötä ja tiedonvaihtoa alueellisten toimijoiden välillä on tiivistettävä. Keskustelua nousi myös verkon mahdollisuuksista toimia monialaisen yhteistyön keskeisenä kehittämisen välineenä.

Eri hallinnonalojen välinen yhteistyö tulee entisestään korostumaan, jos hallitusohjelmaan kirjattu kuntauudistus toteutuu. Hallituksen tavoitteena on ”vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne”, jossa ”vahvan peruskunnan” tulee olla riittävän suuri pystyäkseen itsenäisesti vastaamaan peruspalveluista. Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen toteaa pääkirjoituksessaan (SK 37/2011), että ratkaisut kuntalaisten palvelujen järjestämiseen ”on etsittävä vanhentuneen hallinnon sijaan palveluiden tuotannosta käytännössä kuntalaisille, alhaalta ylöspäin eikä toiseen suuntaan”. Lue lisää…


Pyrkimys valtakunnallisuuteen

Live-striimaus käynnissäVerkessä otetaan ajatus valtakunnallisuudesta vakavissaan.  Suomen laajuus maantieteellisesti sekä isot erot kuntien välillä tuottavat kuitenkin suurta pohdintaa toimintojen ja tapahtumien järjestämisessä. Verke sijaitsee fyysisesti Helsingissä, mistä johtuen tapahtumat ovat helpointa järjestää lähellä ns. pääkallopaikkaa. Tämä asettaa kuitenkin kunnat eriarvoiseen asemaan, Helsinkiä lähellä olevat pääsevät osallistumaan helposti, kun taas kauempaa tulevilla on monesti esteenä matka sekä aika. Tähän ongelmaan yritämme löytää ratkaisuja, ja ensimmäinen keino on kaikkien tapahtumien ja koulutusten taltiointi sekä live-striimaus. Tahdomme tällä keinoin olla mahdollistamassa sen, että Verken tuottama asiantuntijuus olisi kaikkien saatavilla maantieteellisestä sijainnista riippumatta.

Ensimmäinen tapahtuma, mikä Verkessä striimattiin virallisesti suorana lähetyksenä verkkoon, oli avajaiset. Tapahtumaa seurasi paikan päällä noin 130 henkilöä ja verkon välityksellä noin 200. Tämä kertoo siitä, että tällaiselle palvelulle on tilausta. Lähetystä ei rajattu millään tavalla vain Verken yhteistyökumppaneille, vaan sitä pystyi katsomaan kuka tahansa.  Koko lähetys tallentui myös jälkeenpäin katsottavaksi ja tähän mennessä (25.10.2011) videota avajaisista on katsottu 316 kertaa. Lue lisää…


Verken avajaiset

Verken avajaisia vietettiin tiistaina 18.10.2011 (klo 12 – 15.30) nuorten toimintakeskus Hapessa, Helsingissä. Alan toimijoille ja yhteistyökumppaneille suunnatussa tilaisuudessa tutustuttiin Verken toimintaan sekä käytiin keskustelua verkkonuorisotyöstä ja siihen liittyvistä ilmiöistä.  Avajaisia pääset katselemaan alla olevasta videotaltionnista.

Vodpod videos no longer available.

Voit katsoa avajaisvideon myös koko ruudun kokoisena suoraan Bambuserista. Kuvia avajaistunnelmasta löytyy Flickristä. Lisäksi avajaisissa lähetyt Twitter-viestit ja osa kuvista on kerätty talteen Storify-palveluun.