Pyrkimys valtakunnallisuuteen

Live-striimaus käynnissäVerkessä otetaan ajatus valtakunnallisuudesta vakavissaan.  Suomen laajuus maantieteellisesti sekä isot erot kuntien välillä tuottavat kuitenkin suurta pohdintaa toimintojen ja tapahtumien järjestämisessä. Verke sijaitsee fyysisesti Helsingissä, mistä johtuen tapahtumat ovat helpointa järjestää lähellä ns. pääkallopaikkaa. Tämä asettaa kuitenkin kunnat eriarvoiseen asemaan, Helsinkiä lähellä olevat pääsevät osallistumaan helposti, kun taas kauempaa tulevilla on monesti esteenä matka sekä aika. Tähän ongelmaan yritämme löytää ratkaisuja, ja ensimmäinen keino on kaikkien tapahtumien ja koulutusten taltiointi sekä live-striimaus. Tahdomme tällä keinoin olla mahdollistamassa sen, että Verken tuottama asiantuntijuus olisi kaikkien saatavilla maantieteellisestä sijainnista riippumatta.

Ensimmäinen tapahtuma, mikä Verkessä striimattiin virallisesti suorana lähetyksenä verkkoon, oli avajaiset. Tapahtumaa seurasi paikan päällä noin 130 henkilöä ja verkon välityksellä noin 200. Tämä kertoo siitä, että tällaiselle palvelulle on tilausta. Lähetystä ei rajattu millään tavalla vain Verken yhteistyökumppaneille, vaan sitä pystyi katsomaan kuka tahansa.  Koko lähetys tallentui myös jälkeenpäin katsottavaksi ja tähän mennessä (25.10.2011) videota avajaisista on katsottu 316 kertaa. Lue lisää…