Kesäleirihaaste 2013

Suomessa on vietetty taas vilkas leirikesä. Leirien tarjonnasta voi poimia urheilu-, taide- ja rippileirien lisäksi joitakin tarkemman teeman leirejä kuten Harry Potter- tai Amazing Race- leirit.

Vuodeksi 2013 haastan jonkun kunnan järjestämään Minecraft-leirin. Millainen leiri se olisi ja miksi ihmeessä sellainen pitäisi järjestää?
Lue lisää…


Nuorten osallisuus ja yhteisöt verkossa. Huomioita ja pohdintaa Nuoret, verkko ja osallisuus -brunssilta

Verken kolmas brunssi-tilaisuus aiheella Nuoret, verkko ja osallisuus järjestettiin tätä kirjoittaessa jo yli kuukausi sitten 31.5.2012. Tämä blogaus on tarkoitettu toisaalta yhteenvedoksi ja tiivistelmäksi niille, jotka haluavat tutustua aiheeseen ja toisaalta brunssiin osallistuneille jatkopohdintaa varten. Aika on allekirjoittaneella kulunut kesälomilla ja pienestä jalkahaaverista aiheuttamasta rasituksesta toipuessa. Mutta parempi kirjoittaa myöhemmin kuin ei milloinkaan – ja onpahan kesän jälkeen töihin palaavilla blogiamme seuraavilla luettavaa kaiken roskapostin vastapainoksi.

Brunssiin päätettiin kutsua osallistujia karkeasti sanoen kolmesta eri ryhmästä: ammattilaisista, verkon aktiivisista toimijoista (nuoret tai nuoret aikuiset) sekä toimintaan osallistuneista nuorista. Tavoitteena oli herätellä keskustelua etupäässä nuorten osallisuudesta, osallisuustoiminnan kehittämisestä sekä nuorten omaehtoisista yhteisöistä ja niiden toiminnasta verkossa. Myös vaikuttaminen ja verkkodemokratia nostettiin esille. Keskeisimmiksi teemoiksi nousivat osallisuuden tunne ja sen merkitys nuorille, kuntasektorin kohtaamat haasteet verkossa tehtävässä työssä sekä verkon ominaispiirteet. Kirjavalla osallistujakunnalla pyrittiin saamaan aikaan monipuolista keskustelua sekä tiedon ja kokemusten vaihtoa. Lue lisää…