Vapaus vai kontrolli?

Vuoden alkupuoliskolla lyhenteet SOPA, ACTA ja PIPA levisivät vertaisverkoissa ja saivat aikaan näiden ajamista vastustaneita liikkeitä myös vertaisverkkojen ulkopuolella. Kirjoitushetkellä uusin yritys CISPA on hyväksytty Yhdysvaltojen kongressin alahuoneessa ja aika näyttää, tullaanko sitä esimerkiksi senaatissa hyväksymään ja miten samantapainen aloite kantautuu Eurooppaan ja Suomeen.

Liikehdinnän aktivoimana aloin kirjoittamaan merkintää vaihtoehtoisista verkoista vuoden alussa, mutta ennen pitkää eksyin edellämainittujen lakiasetusten viidakkoon ja merkintä jäi hyllylle tähän saakka. Huomasin, että asiasta oli jo ansioituneempia kirjoituksia, kuten Heidi Hautalan kirjoitus siitä, kuinka aloitteita oli valmisteltu salassa ja ohi normaalien valmisteluareenoiden. Useissa kirjoituksissa kiinnitettiin lisäksi huomiota siihen, kuinka keinot piratismin estämiseen oikeastaan ovatkin vaarantaneet yksilön oikeuksia, eivätkä ne käytännössä ole vaikuttaneet mitenkään piratismin vähentämiseen.

Sukellus syvänteeseen

Olemme Verkessä pohtineet, aiheuttavatko pyrkimykset kiristää verkon kontrollointia lainsäädännöllä jonkinlaista liikehdintää anonyymisyyden suuntaan. Alkuperäinen ideani oli miettiä sitä, ajaako lainsäädännön ja kontrollin kiristämisyritykset verkon käyttäjiä käyttämään enemmän anonyymejä palveluja ja vieläkin syvemmälle, ns. deep webin käyttäjiksi.

Mystisyyden varjoamasta nimestä huolimatta deep webillä viitataan useimmiten Tor-verkkoon, joka on internetin sisällä toimiva, salattu verkko. Arjessa deep webin käyttö onnistuu lataamalla verkosta oma ohjelma tai lisäosa jo olemassa olevaan selaimeen. Tämän jälkeen selaimeen syötetään kyseisen verkon käytäntöä noudattava osoite, ja salattu sisältö avautuu tätä kautta.

Salaista neuvonpitoa

Tor-verkon kautta voi käyttää kaikkea verkossa olevaa materiaalia täysin anonyymisti. Globaalin verkon lisäksi erilaiset ryhmät ovat tehneet kaupunginosan tai kaupungin sisäisiä verkkoja. Tor-tekniikan on kehittänyt Yhdysvaltojen puolustusvoimien merivoimat ja tarkoituksena hankkeessa oli kehittää tekniikka, jolla puolustusvoimien kommunikaatio saadaan täysin salaiseksi. Kuitenkin on myös muita tahoja, joille kommunikaation salaisuus on arvossa. Näillä tahoilla on toki käytössään muitakin tekniikoita kuin Tor. Hackerspace-liikkeessä suunnitellaan jopa satelliitin laukaisemista oman kommunikointiverkon perustamista varten.

Ketkä haluavat mennä syvemmälle verkkoon?

Iltalehden artikkelin mukaan näitä tahoja ovat erilaisten laittomien hyödykkeiden tai palvelusten myyjät ja ostajat. Toinen ryhmä, joka nousee esille näissä lööpeissä ja jotka haluavat toimia anonyymina, ovat pedofiilit. On ymmärrettävää, että näiden ryhmien toimintaa tulisi viranomaisten valvoa. Kolmas ryhmä, jota nostetaan esille, on piraatit, digitaalisten tiedostojen vaihtajat. Tämä ryhmä on näistä kolmesta ehkä kiistanalaisin.

Elämän ja kuoleman kysymys

Kuitenkin. On myös neljäs ryhmä, joka hyötyy siitä että omien ajatusten vaihto tai niiden esittäminen pystytään tekemään ilman, että sitä voidaan yhdistää henkilöllisyyteen. Ihmisoikeusrikkomuksista kirjoittaminen on monissa valtiossa elämän ja kuoleman kysymys. Siksi esimerkiksi Toimittajat ilman rajoja -järjestö on julkaissut ohjeita anonyymiin bloggaukseen. Voisin kuvitella, että em. ohjeistus on säästänyt monia henkiä ja osittain auttanut muuttamaan kirjoittajien ympärillä vallitsevaa todellisuutta.

Anonyymit nuoret

Nuorisotyössä törmäämme usein nuoriin, jotka haluavat esiintyä anonyymeina. Joskus se tarve on roiskia omia aamuyön pohdintoja verkkoon tai jakaa härskeimmät jutut, eikä haluta näiden yhdistyvän siinä hetkessä tai myöhemmin omaan henkilöllisyyteen. Näin anonyymisyyttä voidaan käyttää varoventtiilinä.

Nuorella minuuden rakentuminen on vaiheessa. Omat ja omaksutut ajatukset kulkevat usein rinnakkain ja identiteetin muodostumisen kannalta tärkeä dialogi ympäristön kanssa voi tuntua epävarmalta. Dialogin tuoma peili ajatuksille ja maailmankatsomukselle on parhaimmillaan rikasta ja siihen osallistuu useita yksilöitä ja yksilöiden muodostamia liikkeitä. Näiden peilien avulla järjestellään omaa käsitemaailmaa uudestaan ja uudestaan.

Erinomaisia toiminta-areenoita

Epävarmana on helpointa esittää omia ajatuksiaan, persoonaa tai tunnetilojaan nimimerkin takaa. Epävarmuuden tila ei tietenkään rajoitu nuoruuteen. Anonyymisyyden tarve voi ilmetä esimerkiksi silloin, kun välittömässä fyysisessä ympäristössä ei anneta  tukea oman, valtanormista poikkeavan seksuaalisen identiteetin esilletuomiseen.

Peilien puuttuessa, tai niiden ollessa negatiivisia tai mitätöiviä, on luonnollista, että yksilö hakeutuu etsimään positiivisempaa tai hyväksyvämpää peiliä muualta. Internet ja interaktiivisen median sosiaaliset muodot ovat näissä tapauksissa erittäin hyviä, omaa identiteettiä rakentavan yksilön toiminta-areenoja. Tällaiseen toimintaan ei vielä tarvita välttämättä Tor-verkkoa.

Mielenilmaukset tehosivat

Yhteiskunnan järjestystä pidetään yllä sosiaalisin normein ja lakiasetuksin. Niiden rikkomisesta seuraa joko sosiaalinen tai yhteiskunnan asettama sanktio. Yhteiskunnan sanktioiden täytäntöönpanosta on säädetty myös asetuksin se, ketkä tahot sitä saavat tehdä. Samoin kansalaisten seuraamisesta ja heidän yksityisyydestään on olemassa omat asetuksensa. ACTA:n myötä teleoperaattoreille olisi annettu oikeudet yksityisten henkilöiden kuluttaman informaatiosisällön tarkkailuun piratismin vastaisen taistelun verukkeella. Kansalaisten mielestä tämä ei ole hyväksyttävää ja siitä seurasi mielenosoituksia. Mielenilmaisut toimivat ja Suomi on ottanut aikalisän ACTA:n allekirjoittamiseen, EU ei näillä näkymin tule hyväksymään ACTA:a ja SOPA on hyllytetty Yhdysvalloissa. Samalla on varmaa myös se, että vastaavanlaisia esityksiä tulee lisää, kuten aiemmin mainittu CISPA osoittaa.

Kontrolli vs. vapaus

Mikäli internetin käyttöä ryhdytään kontrolloimaan ja valvomaan tulevaisuudessa enemmän, on mielestäni mahdollista, että tästä seuraa myös vastareaktiona tietynlaisen kommunikoinnin siirtyminen nyt tunnetusta internetistä jonnekin muualle.

Kyse voi olla internetin sisällä toimivista kryptatuista verkoista tai kokonaan uudesta, fyysisesti rakenteeltaan rinnakkaisesta verkosta. Mikäli näin käy, tarkoittaa se  nuorisotyössä perehtymistä uudenlaisiin kommunikointimuotoihin. Ikään kuin hankalasti hahmotettavassa internetissä ja sen sisällä toimivassa sosiaalisessa mediassa ei olisi jo tarpeeksi.

Toisaalta siinä ei ole mitään uutta, muutokset ja niiden omaksuminen ovat myös nuorisotyössä arkea. Se, mitä internet on tuonut tullessaan, on näiden muutosten nopeus ja muutosten vaikutusten laajuus.

Onko näiden muutosten ja uusien ilmiöiden sisäistämiseen nuorisotyön kentällä tarpeeksi aikaa tai resursseja? Toisaalta, onko nuorisotyössä omaksuttu edellistäkään muutosta verkossa toimi Sitä en varmaksi tiedä, voisin veikata ettei ole. Deep web voi tuntua kaukaiselta nuorisotyöntekijän arjessa, mutta se voi toimia hyvänä esimerkkinä siitä, mitä kaikkea on hyvä tietää mahdollisina markkereina tulevasta.




Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s