Google+ vai Facebook?

Google julkaisi oman yhteisöllisen palvelunsa nimeltään Google+ kesäkuun lopussa. Kyseistä palvelua on jo odoteltu pitkään ja siitä on liikkunut paljon huhuja jo monia vuosia sitten.  Alussa palveluun pääsi mukaan vain saamalla kutsun joko Googlelta tai joltain sellaiselta käyttäjältä joka oli palvelussa mukana.

Ensimmäisessä aallossa palvelua lähtivät testailemaan ja ottamaan haltuun ns. teknologia / sosiaalisen median aktiivit. Ei mennyt kuitenkaan kuin pari viikkoa ja Google avasi palvelunsa kaikille yli 18-vuotiaille joilla on Gmail-tunnukset. (edit: palvelu vaikuttaisi taas olevan saatavilla vain kutsujen kautta) Palvelu lähti tuosta hetkestä räjähdysmäiseen kasvuun ja tällä hetkellä arvioidaan, että palvelulla on noin 25 miljoona käyttäjää.  Vertailun vuoksi Facebookilla on tällä hetkellä noin 750 miljoonaa käyttäjää, mutta on hyvä ottaa huomioon, että Facebook on avattu jo vuonna 2004.

Oheinen video selvittää hieman sitä mistä Google+ on kyse. Perustoiminnanalisuudet ovat hyvin pitkälti samat kuin Facebookissa, mutta erojakin on varsin paljon.

Ikärajat

Vertailtaessa palveluiden soveltuvuutta nuorisotyön käyttöön vastaan tulee ensimmäisenä ikärajapolitiikka. Facebookin käyttöehtojen mukaan palveluun voi liittyä kaikki yli 13-vuotiaat. On tosin tiedostettava, että Facebookissa on myös alle 13-vuotiatia käyttäjiä, jotka ovat ilmoittaneet iäkseen rekisteröintivaiheessa jotain muuta kuin todellisen ikänsä. Google+ käyttöehtojen mukaan ikäraja on tällä hetkellä 18-vuotta, eikä tiedossa ole onko tuohon tulossa mitään muutosta. Perusnuorisotyöhön palvelu ei sinällään sovi, mutta esimerkiksi etsivän nuorisotyön tarpeisiin se voisi olla jo toimivampi. Etsivän nuorisotyön vuoden 2009 tilastojen mukaan suurin kohderyhmä oli 16-20-vuotiaat. Google+ ei tämän perusteella ole oikea paikka tavoittaa koko asiakaskuntaa, mutta sen kautta voidaan olla yhteydessä niihin yli 18- vuotiasiin, jotka ovat kohderyhmää ko. työlle.

Identiteetti

Paljon on puhuttu Facebookin käyttöehdoista ja siitä millä tavalla siellä tulisi tehdä töitä. Facebookin käyttöehdot kieltävät esiintymisen muulla kuin omalla nimellä ja samalla kielletään kaksoisprofiilien tekeminen. Tästä syystä onkin useita työntekijäprofiileita poistettu Facebookista. Osittain saman ongelman kanssa taistellaan myös Google+:ssa. Myös Google+ käyttöehdot kieltävät esiintymisen muulla kuin omalla oikealla nimellä ja kaksoisprofiilejakaan ei katsota hyvällä. Tähän saattaa olla tulossa muutoksia, sillä aiheesta on ollut verrattain paljon keskustelua ja Googlen edustajat ovat kertoneet pohtivansa asiaa uudestaan. Google+ käyttöä useammalla profiililla puolustaa se, että Google sallii tällä hetkellä useampia profiilien käytön muissa sen palveluissa.

Facebookin virallisen kannan mukaan kaikki ammatilliset profiilit tulisi olla tehty fanisivuiksi. Kuten on tehnyt esimerkiksi Tuusulan kunnan nuorisotyön johtaja Sami Paananen. Google+ ei tarjoa vielä tällaista mahdollisuutta, mutta tästäkin aiheesta liikku huhuja, sillä monet yritykset odottavat malttamattomina pääsyä palveluun.

Avoimuus

Todellisia eroja palveluissa löytyy kun tarkastellaan palveluiden käyttöliittymiä ja toimintalogiikkaa.

Lähtökohtaisesti Google+ palvelua voidaan pitää Facebookkia avoimempana sillä siinä vuorovaikutus ja kontaktit ei perustu kahdenkauppaan, kuten Facebookissa. Facebookissa kaverisuhde tarkoittaa sitä, että molemmilla osapuolilla on lähtökohtaisesti pääsy toistensa päivityksiin ja profiiliin. Google+ palvelussa asia hoituu piirien kautta, jotka toimivat päinvastoin, kuin verkostoituminen muissa vastaavissa palveluissa. Google+:ssa voidaan tehdä erilaisia piirejä (ryhmiä), kuten vaikka kaverit, seuratoiminta, sukulaiset, työkaverit yms. Näiden piirien kautta voidaan jaotella muita henkilöitä ja päättä mitä tietoa millekin piirille jaetaan. Mihin tahansa piiriin voidaan sijoittaa kuka tahansa käyttäjä, häneltä lupaa kysymättä. Google+ palvelussa valitaakin ne henkilöt joille halutaan jakaa omaa sisältöä.  Toisten käyttäjien päivitykset näkee vasta siinä vaiheessa, kun he lisäävät sinut johonkin heidän piireistä.

Yksilöt vai ryhmät

Facebookissa on helppo keskustella omien ystävien kanssa joko seinän, chatin tai yksityisviestien kautta. Google+ palvelussa on käytössä samat ominaisuudet, joskin ne toimivat hieman eritavalla. Se mikä voidaan laskea Google+ eduksi on että keskustelua voidaan laajentaa myös omien jo olemassa olevien kontaktien ulkopuolelle lisäämässä joku henkilö omaan piiriin. Tuo henkilö saa siitä ilmoituksen ja voi halutessaan seurata näitä viestejä.  Google+ piirien avulla voidaan henkilöitä jaotella varsin monipuolisesti ja samaa sisältöä on helppo jakaa yhdelle tai useammalle piirille samanaikaisesti.

Google+ etuna on ns. Hangout, ominaisuus jonka avulla voidaan käydä videokeskusteluita useamman henkilön kanssa yhtäaikaisesti. Hangout kutsu voidaan myös kohdistaa jollekin tietylle piirille. Näin voidaan pitää esimerkiksi jotain ryhmätuokiota Google+ avulla.

Johtopäätökset

Google+ ei ole vielä tässä vaiheessa suurikaan haastaja Facebookille nuorisotyön kannalta. Käyttäjiä on vielä liian vähän ja palvelussa on 18-vuoden ikäraja. Pitää myös muistaa että palvelu on varsin uusi ja ominaisuuksia varsin rajallisesti. Google+ tulee varmasti kehittymään vielä ajan kuluessa ja se saattaa olla todellinen vastine Facebookille. Kannattaakin siis tutustua palveluun jo tässä vaiheessa ja ottaa selvää mistä on kyse.

Google+ muualla verkossa

Hieman tietoa Google+ palvelun tulevasta yritys/yhteisö profiileista:
ps. jos joku haluaa kutsun google+ käyttäjäksi niin tämän linkin avulla se hoituu. Kutsuja jaossa yhteensä 150 kpl.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s