Innovaatiopuhetta julkisella sektorilla
Julkaistu: helmikuu 13, 2012 Kategoria(t): Monialainen työ, Moniammatillinen työ, Osaamisen kehittäminen | Tags: innovaatio, julkinen sektori, kehittäminen, yhteistyö Jätä kommentti »Osallistuin joulukuussa Innomarkkinoille (14.12.2011), sillä olin kiinnostunut kuulemaan, millaisia käsityksiä julkisen sektorin toimijoilla on innovaatioihin, luovuuteen ja uuden kehittämiseen liittyen. Innovaation käsite ei mielestäni ole ihan yksinkertainen, vaikka se kuuluukin tällä hetkellä työn tekemisen arkeen niin yksityisellä, julkisella kuin kolmannellakin sektorilla. Tässä kirjoituksessa kokoan yhteen kyseisen päivän herättämiä ja alkuvuoden jo kypsyttelemiäni ajatuksia innovaatioista julkisella sektorilla.
Suhtautumiseni innovaation käsitteeseen on ollut jokseenkin kahtiajakautunut jo jonkin aikaa. Ei ole helppoa tunnistaa, millaisia konkreettisia hedelmiä innovaatiopuhe on julkisella sektorilla toistaiseksi saanut aikaan. Sen sijaan olen toisinaan tulkinnut, että puhe innovaatioista liittyy markkinavoimien, kilpailun ja tehostamisen vyörymiseen myös julkisen sektorin organisaatioiden arkeen. Tätä kehitystrendiä ei ole aina koettu työntekijöiden näkökulmasta vain positiiviseksi. Lue lisää…
Verken avajaiset
Julkaistu: lokakuu 18, 2011 Kategoria(t): Luokittelematon | Tags: avajaiset, bambuser, live, ministeriö, okm, valtakunnallisuus, video, yhteistyö Jätä kommentti »Verken avajaisia vietettiin tiistaina 18.10.2011 (klo 12 – 15.30) nuorten toimintakeskus Hapessa, Helsingissä. Alan toimijoille ja yhteistyökumppaneille suunnatussa tilaisuudessa tutustuttiin Verken toimintaan sekä käytiin keskustelua verkkonuorisotyöstä ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Avajaisia pääset katselemaan alla olevasta videotaltionnista.
Voit katsoa avajaisvideon myös koko ruudun kokoisena suoraan Bambuserista. Kuvia avajaistunnelmasta löytyy Flickristä. Lisäksi avajaisissa lähetyt Twitter-viestit ja osa kuvista on kerätty talteen Storify-palveluun.
Arvot ja eettisyys verkkotyössä
Julkaistu: lokakuu 12, 2011 Kategoria(t): Monialainen työ, Moniammatillinen työ | Tags: arvot, eettisyys, monialaisuus, moniammatillisuus, Sosiaalinen teknologia, yhteistyö Jätä kommentti »Oulun kumppanuuskeskuksen toimijat järjestivät yhdessä Sosiaalista teknologiaa 2.0-seminaarin 5.-6.10.2011. Seminaarin ensimmäisenä päivänä pohdittiin erityisesti sitä, millaisia eettisiä näkökulmia tulisi huomioida, kun teknologiaa käytetään tai halutaan käyttää hyvinvointia edistävissä palveluissa. Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan (ETENEn) pääsihteeri Päivi Topo kiteytti esityksessään seuraavanlaisia huomioita:
- Sosiaali- ja terveysalan teknologiaa soveltavassa työssä pitää ensisijaisesti olla kyse palveluiden, ei tekonologian, kehittämisestä.
- Palveluita kehittävillä ratkaisuilla tulee tukea apua, tukea tai hoitoa tarvitsevaa ihmistä, ei aiheuttaa tälle vahinkoa.
- Palveluita kehitettäessä tulee huomioida erityisesti kaikista heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden näkökulma. Miten palvelujärjestelmässä ja palveluissa tapahtuneet muutokset vaikuttavat heidän hyvinvointiinsa?
- Ongelmallista on toistaiseksi ollut se, ettei teknologioiden hyvien vaikutusten toteennäyttäminen ja riskien tunnistaminen ole vielä vakuuttanut.
- Sen, kenelle teknologiaa soveltava palvelu on suunnattu, täytyy olla tietoinen palvelun hyödyistä ja haitoista. On myös eettisesti oikein kuunnella ja huomioida, kuinka paljon riskejä tai haittoja palveluiden “asiakas” on itse halukas ottamaan ja kohtaamaan tavoitellessaan uudenmuotoisen palvelun mahdollisesti tarjoamia hyötyjä.
- Eettisiä kysymyksiä on kysyttävä jatkuvasti uudelleen: teknologinen ympäristö muuttuu nopeasti ja teknologiaa soveltavien palveluiden kehittämisessä on mukana paljon eri toimijoita, joilla on erilaisia intressejä.
- Kansalaisten etu täytyy olla aina kansalaisille suunnattujen palveluiden kehittämistyön keskiössä. Lue lisää…


Viimeisimmät kommentit