Pelin takana

Pelien maailma on moniulotteinen ja tihkuu toiveita useammalle taholle. Pikseliteollisuudelta odotetaan paljon eikä vähiten Suomen vientiteollisuuden parissa. Digitaalisen osaamisen moniulotteisuus on enemmän kuin 3D ja tulevaisuudessa sitäkin monimutkaisempaa.  

Alan kuumuudesta kertovat yritysostot ovat miltei päivittäisiä ja keskittymisellä pyritään takaamaan parhaimmat voimat omaan leiriin.  

Pelialan merkityksen oivaltavat työkaverini keskustelivat jokin aika sitten kanssani pelialan lukion perustamisen tarpeesta ja kuinka ollakaan, sellainen on perustettu. Lue lisää…


Verken brunssiaamupäivät käynnistyvät!

Perjantaina 30.3.2012, alkaen klo 11 kannattaa klikata Verken nettisivuille!  Kyseisenä aamupäivänä Verke järjestää paitsi brunssin, myös kiinnostavan keskustelutilaisuuden ajankohtaisesta teemasta: ”Verkko, nuoret ja seksuaalikasvatus”. Keskusteluun osallistuu aiheen parissa työskenteleviä toimijoita sekä yksityiseltä, julkiselta että kolmannelta sektorilta.

Vaikka kahvia ja sämpylöitä ei vielä nykytekniikalla saadakaan tarjoiltua etäosallistujille, mahdollistaa tilaisuuden striimaus brunssin parhaan annin, eli kiinnostavan keskustelun, pureskelun myös etäämmältä käsin. Tilaisuutta voi seurata suorana Verken nettisivuilla.  Lisäksi nettilähetys jää sivulle myös tallenteeksi, johon voi myöhemminkin palata. Lue lisää…


Alhaalta ylöspäin

Osallistuin viime viikolla Oulussa ja Rovaniemellä tilaisuuksiin, joissa käsiteltiin moniammatillisen ja monialaisen yhteistyön haasteita ja mahdollisuuksia nuorille suunnatussa työssä. Oli mielenkiintoista kuulla, millaisia käytännön kokemuksia eri puolilta Pohjanmaata ja Lappia edustaneiden kuntien työntekijöillä oli nuorisolain mukaisen ohjaus- ja palveluverkoston toimivuudesta. Alueellisia eroja vaikutti olevan paljon, mutta yksi asia tuntui yhdistävän kaikkia: yhteistyötä ja tiedonvaihtoa alueellisten toimijoiden välillä on tiivistettävä. Keskustelua nousi myös verkon mahdollisuuksista toimia monialaisen yhteistyön keskeisenä kehittämisen välineenä.

Eri hallinnonalojen välinen yhteistyö tulee entisestään korostumaan, jos hallitusohjelmaan kirjattu kuntauudistus toteutuu. Hallituksen tavoitteena on ”vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne”, jossa ”vahvan peruskunnan” tulee olla riittävän suuri pystyäkseen itsenäisesti vastaamaan peruspalveluista. Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen toteaa pääkirjoituksessaan (SK 37/2011), että ratkaisut kuntalaisten palvelujen järjestämiseen ”on etsittävä vanhentuneen hallinnon sijaan palveluiden tuotannosta käytännössä kuntalaisille, alhaalta ylöspäin eikä toiseen suuntaan”. Lue lisää…


Mikä ihmeen Verke?

Valtaosa nuorista käyttää internetiä päivittäin ja netin käyttö kasvaa edelleen (Tilastokeskus, 2010). Internetistä onkin tullut olennainen osa nuorten arkea. Nuorisotyön lähtökohtana on tehdä työtä siellä, missä nuoret ovat. Ja kun nuoret ovat netissä, ovat nuorille suunnatut palvelut seuranneet heitä.

Nykyään yhä useampi nuorille suunnattu palvelu on löytänyt tiensä internetin ihmeelliseen maailmaan. Siirtyminen uuteen toimintaympäristöön ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan se vaatii pitkäjänteistä ja verkostoitunutta kehittämistyötä niin sisällöllisesti kuin organisaatiotasolla.

Osaltaan tähän haasteeseen vastaamaan on perustettu opetus- ja kulttuuriministeriön (elokuussa 2010) nimeämä ja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen koordinoima Verkkonuorisotyön valtakunnallinen kehittämiskeskus eli Verke. Lue lisää…


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 101 muun seuraajan joukkoon