Verke toiveita ja tarpeita kuulemassa

Keväisen verkostoitumisen huumaa

Verkessä on todellista kevätpörinää nyt meneillään! Kevätenergiaa on saanut sekä käyttää että ladata itseensä useissa näin kesän korvalla järjestetyissä mielenkiintoisissa tilaisuuksissa. Verkeläiset ovat päässeet jalkautumaan usean eri alan seminaareihin ja moniin nuorille tarkoitettuihin tapahtumiin. Itse vierailin huhtikuussa sekä Allianssi-risteilyllä että ITK-päivillä Hämeenlinnassa.

Seminaareissa vierailussa ehdottomasti parasta on tavata uusia ihmisiä sekä saada aiemmin vain nimeltä tutuille henkilöille kasvot. Uudessa organisaatiossa työskentelevänä ja verkkonuorisotyön kehittämiseen vasta vajaa vuosi sitten liittyneenä henkilönä koen ihmisten kasvotusten tapaamisen erityisen tärkeänä. Monenlaisia tulevan toiminnan ideoita syntyi niissä hetkissä, kun kuuntelin inspiroituneena toisten tekemän työn onnistumisista ja pohdimme yhdessä työtä koskevia haasteita.

Verkeä edustavana seminaaripuhujana ja -vierailijana kuuntelin erityisen herkällä korvalla niitä toiveita ja tarpeita, joita muilla toimijoilla oli Verkeä ja sen toimintaa kohtaan. Yksi keskeisistä Verkelle osoitetuista viesteistä oli, että verkkotyötä tekevät toimijat kaipaavat verkon ja sosiaalisen median hyödyntämiseen liittyviä linjauksia, suosituksia ja ohjeistuksia. Verkkoa hyödynnetään jo laajasti, mutta työn käytännöt ovat usein paikallisesti kehitettyjä ja organisaatiossaan vain muutaman ihmisen hallitsemia. Tämän takia on ymmärrettävää, että verkon hyödyntämiseen liittyville käytännöille ja niiden kehittämiseen kaivataan tukea oman organisaation ja oman ammattikunnan ulkopuoleltakin. Lue lisää…


Miten tietokonepelejä voisi käyttää nuorisotyön toimintaympäristönä ja menetelmänä?

Kirjoitukseni tarkoituksena on herättää ajatuksia ja ideoita siitä, miten erilaisia tietokonepelejä voi käyttää nuorisotyön toimintaympäristönä ja mahdollisesti jopa menetelmänä. Olen koulutukseltani yhteisöpedagogi ja työskentelen nuoriso-ohjaajana Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskuksella Pelitalolla, joka on myös osa Verkkonuorisotyön valtakunnallista kehittämiskeskusta eli Verkeä. Pelitalon toimintaan voit tutustua täällä. Olen miltei koko ikäni pelannut erilaisia pelejä, kuten tietokone-, figuuri-, ja roolipelejä, joten minulle Pelitalolla työskentely on unelmaduuni nuorisotyön kentällä. Toivon myös itse löytäväni uusia näkökulmia työhöni, ja että tietämykseni pelikulttuurista ja peleistä laajenisi esimerkiksi tätä blogia työstämällä. Lue lisää…


Videoblogi

Vietän työssäni paljon aikaa verkossa tarkkaillen, havainnoiden sekä etsien uusia innovaatioita ja uusia mahdollisuuksia tehdä nuorille suunnattua työtä. Työhöni kuuluu myös uusien sosiaalista mediaa hyödyntävien alustojen ja palveluiden kartoittaminen. Yritän pysyä mahdollisimman hyvin kartalla siitä, mikä on tilanne nyt ja mihin suuntaan ollaan menossa. Näitä huomiota ja löydöksiä yritän tuoda jatkossa paremmin esille, niin että ne hyödyttäisivät kaikkia niitä, jotka tekevät nuorille suunnattua työtä verkossa. Lue lisää…


Terkka Assyilla

Silmiäni on vetistänyt ja kutittanut vietävästi jo noin tunnin ajan, niinkin häiritsevästi, että jouduin hieman jaloittelemaan ja käymään wc:ssä heittämässä vettä kasvoille. Se piristi ainakin hetken. Mittasin myös hetki sitten verenpaineen ja ainakin yläpaine oli selvästi koholla, lukemat näyttivät 155/89. Nyt olo tuntuu tokkuraiselta ja motoriikka hidastuneelta, kuin heräisi aamuvuoroon unettoman yön jäljiltä. Korkkaan puolen litran energiajuomapullon ja otan ison kulauksen. Kello on noin vartin yli viisi lauantaiaamuna ja olen valvonut yhtäjaksoisesti noin 20 tuntia. Assembly Winter 2012 ei osoita hidastumisen merkkejä.

Sain ajatuksen 13.1 Tampeerella vieraillessani siellä paikallisilla LANTrekeillä, ottaa selvää miltä viikonlopun lanittaminen ihmiskehossa oikein tuntuu ja mihin asioihin terveydenhoitajan näkökulmasta kannattaa kiinnittää huomiota. Tämän myötä osallistuin 24-26.2.12 Kaapelitehtaalla järjestettyihin WinterAssemblyihin, joka keräsi innokasta pelaajakansaa ympäri maailmaa. Globaalista meiningistä kertoi hyvin 20000$ StarCraft II-turnee, jonka voitto taisi mennä muistaakseni Koreaan. Lue lisää…


Nuorten kohtaaminen ja seksuaalikasvatus verkossa

Verke järjesti perjantaina 30.3. keskusteluluontoisen brunssitilaisuuden teemalla ”Nuoret, verkko ja seksuaalikasvatus”. Paikan päälle tapahtumaan osallistui edustajia seuraavista organisaatioista: Suomi 24, Naisten Linja, Pro tukipiste, Hyvinkään nuorisotoimi ja Helsingin medialukio.

Tilaisuuden aikana etsittiin yhdessä vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Mitä nuorten kohtaaminen seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä verkossa ja verkon välityksellä tarkoittaa? Millaista osaamista se edellyttää? Mitä haasteita, mutta myös mahdollisuuksia seksuaalikasvatus verkossa ja verkon välityksellä sisältää? Tarkoitus oli kuulla toisten työstä, näkökulmista ja kokemuksista ja keskustella yhdessä työn kehittämisen mahdollisuuksista.

Lue lisää…


Harjoittelijana Verkessä

Olen toisen vuoden yhteisöpedagogi-opiskelija Humanistisesta ammattikorkeakoulusta, Nurmijärven kampukselta. Suoritin opintoihini kuuluvan toisen harjoittelujakson Verkkonuorisotyön valtakunnallisessa kehittämiskeskuksessa, Verkessä 9.1.-15.3.2012. Työharjoitteluni teemana oli viestintä- ja mediakasvatus järjestö- ja nuorisotyössä. Harjoitteluni tavoitteina oli tutustua verkkonuorisotyön ja mediakasvatuksen kenttään sisältäen verkkoviestintään ja verkkokirjoittamiseen perehtymisen, nuorten kohtaamisen ja ohjaamisen verkossa sekä nuorison ohjaamisen mediakriittisyyteen ja itsenäiseen tiedonhankintaan verkossa.
Lue lisää…


Verken brunssiaamupäivät käynnistyvät!

Perjantaina 30.3.2012, alkaen klo 11 kannattaa klikata Verken nettisivuille!  Kyseisenä aamupäivänä Verke järjestää paitsi brunssin, myös kiinnostavan keskustelutilaisuuden ajankohtaisesta teemasta: ”Verkko, nuoret ja seksuaalikasvatus”. Keskusteluun osallistuu aiheen parissa työskenteleviä toimijoita sekä yksityiseltä, julkiselta että kolmannelta sektorilta.

Vaikka kahvia ja sämpylöitä ei vielä nykytekniikalla saadakaan tarjoiltua etäosallistujille, mahdollistaa tilaisuuden striimaus brunssin parhaan annin, eli kiinnostavan keskustelun, pureskelun myös etäämmältä käsin. Tilaisuutta voi seurata suorana Verken nettisivuilla.  Lisäksi nettilähetys jää sivulle myös tallenteeksi, johon voi myöhemminkin palata. Lue lisää…


Innovaatiopuhetta julkisella sektorilla

Osallistuin joulukuussa Innomarkkinoille (14.12.2011), sillä olin kiinnostunut kuulemaan, millaisia käsityksiä julkisen sektorin toimijoilla on innovaatioihin, luovuuteen ja uuden kehittämiseen liittyen. Innovaation käsite ei mielestäni ole ihan yksinkertainen, vaikka se kuuluukin tällä hetkellä työn tekemisen arkeen niin yksityisellä, julkisella kuin kolmannellakin sektorilla. Tässä kirjoituksessa kokoan yhteen kyseisen päivän herättämiä ja alkuvuoden jo kypsyttelemiäni ajatuksia innovaatioista julkisella sektorilla.

Suhtautumiseni innovaation käsitteeseen on ollut jokseenkin kahtiajakautunut jo jonkin aikaa. Ei ole helppoa tunnistaa, millaisia konkreettisia hedelmiä innovaatiopuhe on julkisella sektorilla toistaiseksi saanut aikaan. Sen sijaan olen toisinaan tulkinnut, että puhe innovaatioista liittyy markkinavoimien, kilpailun ja tehostamisen vyörymiseen myös julkisen sektorin organisaatioiden arkeen. Tätä kehitystrendiä ei ole aina koettu työntekijöiden näkökulmasta vain positiiviseksi. Lue lisää…


Alhaalta ylöspäin

Osallistuin viime viikolla Oulussa ja Rovaniemellä tilaisuuksiin, joissa käsiteltiin moniammatillisen ja monialaisen yhteistyön haasteita ja mahdollisuuksia nuorille suunnatussa työssä. Oli mielenkiintoista kuulla, millaisia käytännön kokemuksia eri puolilta Pohjanmaata ja Lappia edustaneiden kuntien työntekijöillä oli nuorisolain mukaisen ohjaus- ja palveluverkoston toimivuudesta. Alueellisia eroja vaikutti olevan paljon, mutta yksi asia tuntui yhdistävän kaikkia: yhteistyötä ja tiedonvaihtoa alueellisten toimijoiden välillä on tiivistettävä. Keskustelua nousi myös verkon mahdollisuuksista toimia monialaisen yhteistyön keskeisenä kehittämisen välineenä.

Eri hallinnonalojen välinen yhteistyö tulee entisestään korostumaan, jos hallitusohjelmaan kirjattu kuntauudistus toteutuu. Hallituksen tavoitteena on ”vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne”, jossa ”vahvan peruskunnan” tulee olla riittävän suuri pystyäkseen itsenäisesti vastaamaan peruspalveluista. Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen toteaa pääkirjoituksessaan (SK 37/2011), että ratkaisut kuntalaisten palvelujen järjestämiseen ”on etsittävä vanhentuneen hallinnon sijaan palveluiden tuotannosta käytännössä kuntalaisille, alhaalta ylöspäin eikä toiseen suuntaan”. Lue lisää…


Verkkoterkkarit kouluttajina: Sosiaalisen median ympäristöt ja verkkopelit

Verkkoterkkarit yhdessä Verken moniammatillisen tiimin kanssa suunnitteli ja toteutti koulutuksen sosiaalisen median saloihin sekä verkkopelaamiseen.  Tilaisuuksia on ollut 6 kpl kevään ja syksyn 2011 aikana. Ne järjestettiin Pelitalolla Nuorten toimintakeskus Hapessa. Kohderyhmänä olivat Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajat, koululääkärit ja psykiatriset sairaanhoitajat.  Koulutus on tarkoitettu lisäämään kouluterveydenhuollon henkilöstön tietoa sosiaalisesta mediasta  ja siihen on osallistunut tähän mennessä 97 henkilöä.  Lue lisää…


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 101 muun seuraajan joukkoon